Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola saarnaa syyskauden ensimmäisessä Tuomasmessussa sunnuntaina 3.9.2023. Liturgina on tuomaspappi Kati Pirttimaa. Messun teemana on lähimmäisenrakkaus ja rauha. Messussa rukoillaan erityisesti Ukrainan sodan uhrien puolesta ja kolehti kerätään sodan uhrien hyväksi. Aaltola on pyydetty saarnaamaan Ukraina-asiantuntemuksensa takia. Aaltolan saarnavierailulle on etsitty aikaa viime vuoden lopulta ja syyskuun ensimmäisestä sunnuntaista sovittiin helmikuussa, jolloin mahdollisesta presidenttiehdokkuudesta ei ollut vielä tietoa.
Tuomasmessussa on maallikoille paljon tehtäviä, ja saarnaamassa on ollut viime vuosina sekä poliitikkoja että muita julkisuuden henkilöitä. Aaltola puhuu Tuomasmessussa kristittynä, kyseessä ei ole poliittinen puhe eikä kampanjatilaisuus. Jumalanpalveluksen yhteydessä ei kerätä kannattajakortteja.
Tuomasyhteisö on poliittisesti sitoutumaton. Syksyn aikana tullaan tarjoamaan mahdollisuus puheeseen ja keskusteluun kaikille ehdokkaille.
Kati Pirttimaa
Tuomasyhteisö ry:n toiminnanjohtaja